Kaikenlaista sitä on tullutkin kirjoitettua ja avoimesti tilitettyä.. Miten tyhmä tyttö voinkaan olla.. Luotan ihmisiin, uskon - tai ainakin haluan uskoa, ja aina käy huonosti.

Niin myös viimeisimmässä blogimerkinnässäni mainitun sällin kanssa. Tosi huonosti. Särjin sydämen sittenkin.

Sen jälkeen tuli ihminen, joka vei jalat alta ja jolle olisin antanut kaiken heti, nyt, tässä. Annoinkin, liikaakin, ja kun takapakkia tuli, makasin pari päivää sängyssä pentukoiran kusen keskellä ja itkin, tärisin, olin pahimmassa tuskassa koskaan.

Tästä viisastuneena olen varuillani. Eihän ihmisiin näköjään vaan voi luottaa. Vasta kuulin viikonloppuna että eräänkin hyväksi ystäväkseni luulemani kundin on ollut jo kuukausia pakko kertoa kaikki asiani eteenpäin. Tai mikään pakkohan ei ole kuin kuolla ja maksaa veroja, mutta hän ei ilmeisesti ole kyennyt pitämään sanaansa, vaan on pettänyt luottamukseni.

Ja minä silti vaan uskon ja luotan uusiin ja vanhoihin ihmisiin elämässäni, haluan nähdä kaikissa hyvää ja pidän ihmisistä sellaisina kuin he ovat. Virheineen, epäluotettavine piirteineen ja muutenkin. Koskakohan se alkaisi kantaa hedelmää? Palkitaankohan siitä ikinä?

On omituinen tunne. Pidän vaan eräästä ihmisestä niin kovasti jo.