Kesäyössä kohtalo puuttuu peliin ja tahtoo näyttää osaavansa tehdä joskus jotain hienoakin elämälläni. Tai sitten kyseessä on yläkerran väki, mutta niin tai näin - jotain uskomatonta tapahtui.

Olen koko kevään ihaillut erästä miestä, jonka kanssa törmäämme työn merkeissä kerran viikossa-kahdessa. Olemme törmänneet myös työn ulkopuolella, muttemme ole vaihtaneet tuolloin sanaakaan. Korkeintaan moikanneet ja hymyilleet, kun ei kumpikaan ole kehdannut tulla "häiritsemään"..

Nyt olimme kavereiden kanssa jälleen radalla ja baari, jossa hengailimme vaikutti jonähdyltä - vaihdoimme extempore yhden kaverini kanssa kuppilaa ja siellä.. Voi elämän kävyt! Erinäisten vaiheiden jälkeen vietimme yön yhdessä ja seuraavan päivänkin pitkälle iltapäivään asti. Jäätelöä, siideriä ja kesä keskellä kaupunkia. Minä, Kutkute ja kaikki ovet auki. Ja minä selitin mielessäni tyypin käytöksen vaan ystävällisyytenä ja samoin oli tehnyt hänkin. Ihan hullua.

Mutta miehet on valtaosin pelkkiä kusipäitä, tai sitoutumiskammoisia tai jotain (näin sanotaan, luin lehdestä;) ) eli tässä voi käydä huonosti. Olen tästä niin innoissani, mutta skeptisenä ja täysin väsyneenä kaikkeen säätämiseen, en kuitenkaan voi heittäytyä täysin tutimaan tähän onnentunteeseen. Kyllä mahdollisuudet ovat taas niin olemassa, että turpaan tulee. Jos en kelpaakaan, niin sitten aloitan kyllä jonkkun uuden suunnan elämässäni.

Järjestetäänköhän jotain kursseja lepakoksi tahtoville?