Huh. Pitkä duuniputki takana ja nyt poikkeuksellisen monta vapaapäivää edessä. Ihan utopistinen tunne! Mulla on yhtäkkiä läjäpäin aikaa, aikaa puuhastella vaikka mitä! Huomenna sinne tapahtumaan, lauantaina isoihin kekkereihin ja sunnuntaina hidasta toipumista kahdesta edellisestä. Maanantaina voisin viettää laatuaikaa ötökän kanssa ja nauttia elämästä. Ja hoitaa juoksevia asioita.

Tiistaina onkin sitten suuri päivä. Töissä tapahtuu muutoksia ja minulla menee sillä saralla hyvin. Palaveria ja muuta säätöä, varsin jännittävää! Tänään mietin kovasti näitä muutoksia elämässäni, sen kummemmin kuitenkaan syventymättä esim. erooni, ja huomasin selvinneeni kaikesta kamalan helpolla. Toisaalta tiedän, koska tunnen itseni, että helppo tie ei ole se paras tie pidemmän päälle. Ihan varmasti se romahduskin sieltä tulee. Se tulee samalla varmuudella kuin sateet tämän viikonlopun aikana.

Arvatkaa mikä tuntuu kivalta? Tykkääminen. Voi että se tuntuu mukavalta. Tykätä jostain ihmisestä ihan kamalasti, odottaa näkemistä ja hihitellä puhelimessa ja.. No, toivoa. Viikonloppuna varmaan tulee takkiin, mutta sittenpähän ainakin tiedän ja voin valmistautua räjäyttämään potin kaupungin yöelämässä ystäväni kanssa helatorstain vastaisena yönä. Ongelmallista lienee kuitenkin se, etten osaa iskeä ketään. Usein ei tarvitsekaan, mutta kai sekin taito olisi hyvä hallita. Kollegani oli sitä mieltä, että pääsen tässäkin asiassa liian helpolla, kun kaikki seurassani vähänkin aikaa viettävät miehet lankeavat jalkoihini. Se on kuitenkin hieman liioiteltua, vaikka onhan noita ystäviä tuossa tullut torjuttua.. Mutta ei baarissa ehdi viettää aikaa niin kauaa kenenkään kanssa, että kukaan hurmaantuisi. Eikä kukaan ole siellä tosimielellä! Silmitön paneminen tuntemattomien kanssa ei vaan tunnu.. No, hyvältä. Liian paljon on jo nyt tullut kokeiltua..

Olisi kiva käydä taas treffeillä. Viimeisimmälle deittiseuralaiselleni en ollut ilmeisesti tarpeeksi hieno tyttö. Urpo. Sinä, saamarin juppi, et tiedä mitä menetit. Pöh.

Mutta katsotaan, mitä tapahtuu Tunteidenkohteen kanssa. Vai tapahtuuko mitään.

 

ps. Kommenttilootaan vastauksia: Juu, se Sarasvuo lienee unohdettava ;) Vanhainkodeissa bloginpyörittäjiä? Ei hemmetti, tähän on tultu! Sirkat ja Pirkot siellä puikot kolisten ja sivusilmällä blogiensa kuumuusprossia väijyen.. Apua! / Annan nannA:lle kiitos kannatuksesta. Mukavaa, että viihdyt! :)